Tietoa
SNÄGÄRIBOYN ELÄMÄKERTA: ”BAARIT, PIIPUT JA POETIIKKA”
Kuka helvetti on SnägäriBoy?
SnägäriBoy syntyi Karhupuiston varjoon, kun kostean nakkikioskisuhteen jälkihuuruissa syntyi poika, jolla oli enemmän vihaa kuin vitamiineja. Hän ei ole mikään showmies, ei missään nimessä. Edes hänen oikeaa nimeään ei tiedetä – ja niin on parempi. Hänen takanaan vaikuttaa mystinen sanoittaja Samuli Tippaleipä, jonka kynä puree kuin perjantai-illan kebab ilman kastiketta.
SnägäriBoy on sieluton ja silti täynnä tunnetta. Hän on Irwinin iljettävä pikkuveli, Juice Leskisen lohduton haamu ja 90-luvun huumoriräpin pahoinpidelty jäännös. Hän ei laula kauniita balladeja. Hän naruttaa. Hän satuttaa. Hän kertoo, miten elämä oikeasti maistuu – lähinnä eiliselle kaljalle ja piipulliselle hengitysapua.
Trauma, tuska ja tuuttiin tukehtuminen
SnägäriBoyn tarinat ovat kaikkea muuta kuin tarinoita. Ne ovat dokumentteja suomalaisesta todellisuudesta, jossa liikunnanopettaja on sosiopaatti ja lääkärin paras hoitoehdotus on vesijumppa, kun toinen on puolikuollut.
”Piipussa” on armoton dissi peruskoulun liikuntaterrorismille. Se on enemmän kuin biisi – se on PTSD:n soundtrack. ”Kuolemanrukous” taas on suoraa huutoa siitä, miltä tuntuu elää kroonisen kivun kanssa, kun byrokratia tarjoaa vain särkylääkkeitä ja vitutusta.
Ja sitten on ”Narutusbiisi”. Kappale, joka ei pelkästään riko neljättä seinää – se kusee sen päälle. SnägäriBoy puhuu suoraan yleisölle ja kertoo, kuinka paskaa tämä kaikki on, mutta silti sen on pakko tulla ulos. Kuin huono hiiva leivässä, se nousee, vaikka kukaan ei pyytänyt.
Sairasta menoa – albumi vai diagnoosi?
Debyyttialbumi Sairasta Menoa on julkaistu kaikkiin isoihin striimauspalveluihin – Spotifyyn, Amazoniin, YouTubeen. Mutta harva tietää, että SoundCloudista löytyy raakaversiot, harvinaisuudet ja synkimmät helmet, joita ei ehkä koskaan päästetä viralliseen jakeluun.
Levyn jokainen kappale on kuin rystysillä kirjoitettu kirje Suomelle. ”Joululaulu” ei lämmitä sydäntä, se potkii sitä. Joulu on kapitalistinen kupla, jonka sisällä tontut myyvät pleikkareita ja kuluttaja ostaa sielunsa takaisin – kalliilla. ”Syntytarina” on tarina siitä, miten rakkaus voi johtaa poikaan, joka räppää nakkikioskilta valtaan.
SnägäriBoy ei ole artisti. Hän on ilmiö. Hän ei tee keikkoja, koska maailma on jo yksi suuri keikka. Hän ei myy lippuja – hän myy totuutta, säröllä ja tuskalla, suoraan verkkokalvoille.
